Senilex ry:n vuosikokous pidettiin Tiedekunnan päivän yhteydessä Panimoravintola Koulussa perjantaina 11.3.2016. Vuosikokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen 11. kohdassa mainitut asiat.
Vuoden 2015 tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle sekä muille vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Vuosikokous vahvisti myös toimintasuunnitelman sekä tulo- ja menoarvion vuodelle 2016. Yksi vuoden 2016 painopistealueista on tiedekunnan varainhankinta sekä tiedekunta- ja tiedekuntaväen yhteistyö. Jäsenistölle järjestetään useita tapahtumia, joiden suunnittelussa pohjana toimivat viimeisten kahden vuoden aikana järjestetyt tilaisuudet: yritysvierailut, Networking Night –tilaisuudet, Senilex-seminaari ja sitsit Turussa sekä syystapaaminen pääkaupunkiseudulla.
Jäsenmaksuista päätettiin seuraavasti: vuosittainen jäsenmaksu 20 euroa, kannatusjäsenmaksu 200 euroa ja liittymismaksu 0 euroa.
Mikko Heinosen vetäydyttyä puheenjohtajan tehtävistä uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Senilexin hallituksen jäsen ja varapuheenjohtajana toiminut Mikko Korttila. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Ulla Bono. Muita henkilövaihdoksia ei tapahtunut. Hallituksen jäsenten yhteystiedot ovat saatavilla täällä: http://www.senilex.fi/hallitus
Lisätietoja vuosikokouksesta voi tiedustella hallituksen sihteeri Veikko Niinikoskelta.
Hei nämäkin voisivat kiinnostaa sinua!
Senilex-uraseminaari Turussa 29.9.2023
Senilexin urateemainen seminaari järjestetään jo yhdeksännen kerran Turussa perjantaina 29.9.202...
Vierailu valtakunnansovittelijan toimistoon 5.9.2023
Tervetuloa mukaan Senilexin syksyn 2023 ensimmäiseen tapahtumaan, vierailulle valtakunnansovitte...
Kutsu Senilex ry:n vuosikokoukseen 24.3.2023
Senilex ry:n jäsenet kutsutaan yhdistyksen vuosikokoukseen, joka järjestetään perjantaina 24.3.2...